Toimivaa toiminnanohjausta kaikilla mausteilla

Avoimeen lähdekoodiin perustava Odoo-toiminnanohjaus mahdollistaa yritykselle herkullisen ratkaisun, jossa on kaikki, mutta ei mitään turhaa.

Mitä syntyy, kun yhdistetään fine dining ja kaupungin paras snägäri?

Tietysti kolmen ruokalajin herkullinen ja toimiva setti, joka ei ryövää lompakkoa ja mausteet voi valita itse.

Me Reasonilla kokkaamme asiakkaiden ratkaisut tuoreista raaka-aineista ja omilla resepteillä. ERP-viidakossa seikkaillessamme tutustuimme kuitenkin valmiiseen reseptiin, joka maistui koko tiimille. Reseptiä pureksittuamme päätimme tarjota asiakkaille avoimeen lähdekoodiin perustuvaa Odoo-toiminnanohjausjärjestelmää.

Joni on työskennellyt Odoo:n kanssa jo useita vuosia, joten luottomme ratkaisun ominaisuuksiin perustuu vuosien yhteiseen matkaan. Joni on ennen Odoo:ta myös ostanut ja käyttänyt erilaisia ERP-ratkaisuja ja osaa edelleen samaistua siihen kamalaan tuskaan, joka ERPin hankintaprojektissa olevaa kiusaa.

Ratkaisuja ilman annoskateutta

Annoskateus on ärsyttävää. Pitkään ja nälkäisenä odottamasi valinta listan herkuista muuttuukin naapurin nakkikorin vieressä harmaaksi ja tylsäksi.

Odoon kanssa ei tarvitse tuntea annoskateutta. Toisin kuin monessa valmiissa ratkaisussa, kebabin voi vaihtaa ketterästi nakkikoriksi avoimeen lähdekoodiin perustuvien palikoiden avulla. Ohjelmistossa periaatteessa kaikki on muokattavissa ja kyseessä onkin varmasti markkinoiden ainoa toiminnanohjausjärjestelmä, joka taipuu asiakkaiden prosesseihin eikä asiakkaiden tarvitse taipua järjestelmän rajoitteisiin.

Avoimeen lähdekoodiin perustuvassa liiketoimintasovelluksessa parasta ovat avoimuus, helppokäyttöisyys ja mahdollisuudet. Avoimuus avaa ovet räätälöinnille, toimittajariippumattomuudelle ja kustannustehokkuudelle. Räätälöinnillä rakennetaan asiakkaan tarpeisiin kompakti sovellus, jonka mukana ei roiku ominaisuuksia, joita kukaan ei tule koskaan käyttämään. Makeasta mahantäydeltä haaveileville räätälöinti mahdollistaa lukuisten toimintojen rakentamisen yhden järjestelmän alle. Räätälöimällä mahdollistetaan ratkaisu, jossa on kaikki, mutta ei turhaa.

Odoo sopii ERP-järjestelmäksi kaikenlaisille ja kaikenkokoisille yrityksille. Räätälöimällä voidaan muokata sekä käyttöliittymää että taustaprosesseja ja jokaiselle yritykselle rakennetaan juuri sellaisella reseptillä kuin se parhaiten yritystä palvelee. Kaikkia mausteita ei ole pakko ottaa ja erityistoiveet otetaan aina huomioon.

Mietitkö vieläkin omia mausteita, snägäriä ja fine diningia? Sellainen on Odoo: uudenlainen, yllättävä, toimiva ja kustannustehokas. Meillä on resepti valmiina, kokataanko teille oma ratkaisu?

Laitetaanko toiminnan­ohjaus kuntoon?

Soita +358 (0)50 344 1143

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Liity postituslistallemme!

Emme spämmää 😉

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.